VBA-ohjelmointi
Visual Basic for Application on Microsoft Office -ohjelmoinnissa käytetty kieli.
Tämä mahdollistaa hyvinkin monimutkaisten toimintojen rakentamisen omiin asiakirjapohjiin.
Toistuvat, muistamista vaativat tehtävät voidaan automatisoida, jolloin niiden suorittaminen
jatkossa käy joko napin painalluksella tai useampivaiheisena ohjattuna toimintona. Näin työ ei
vaadi yksityiskohtien muistamista ja vältytään virheiltä. Myös uusien työntekijöiden on
helppo oppia tehtävät,
jolloin osaaminen ei katoa yrityksestä lähtevän työntekijän mukana.
Asiakirjoista saadaan pohjien ja ohjelmoinnin avulla yhtenäisiä. Käyttämällä lomakkeiden
avulla täytettäviä asiakirjapohjia voidaan asiakirjojen kirjoittamista
nopeuttaa ja helpottaa. Ohjelmien yksityiskohtia ei tarvitse opetella ja muistaa saadakseen aikaan hyvännäköisiä
ja siistejä asiakirjoja.
Taulukkolaskennassakin voidaan monimutkaisia tehtäviä (esim. monista eri taulukoista kerättävien
tietojen käsittely)
helpottaa pienelläkin ohjelmoinnilla.
Tehtävän automatisointia kannattaa harkita seuraavissa tilanteissa:
- Tehtävä toistuu harvakseltaan, vaikkapa kerran kuukaudessa.
- Tehtävässä on vaikeasti muistettavia tai virhealttiita vaiheita.
- Tehtävä toistuu usein ja vie aikaa.
- Tehtävän suorittaja vaihtelee.
Mikäli Sinulla on tehtäviä, joiden aloittamiskynnys on korkea, koska
tehtävä tuntuu etukäteen vaikealta tai työläältä, harkitse työn automatisointia.
Soittakaa ja kysykää lisää!